Baseball ja softball kohti uutta aikaa entistä tiukemmin osana Pesäpalloliittoa

 


Oli todella hienoa saada vihdoin viime kuussa juhlistaa baseballin 40 taivalta Suomessa yhdessä suuren joukon nykyisiä ja entisiä pelureita & puuhaihmisiä. Nyt juhlat ovat takana päin ja on aika siirtää katseet tulevaan & ryhtyä kirjoittamaan uutta historiaa. Ensi kausi on monella tapaa erittäin merkittävä ja siksi haluankin aloittaa uuden vuoden korostamalla muutamia tärkeitä asioita sekä summata mitä olemme tekemässä ja miksi.

Olemme osa Pesäpalloliittoa!

Pesäpallo on huikea peli, josta Suomalaiset voivat olla ylpeitä. Alkanut vuosi on lajin 100 v juhlavuosi, jonka viettoon mekin osallistumme osana Pesäpalloliittoa (PPL).


Yhteinen strategiamme pesiksen kanssa on molempien osapuolien etu. Tavoitteemme on kasvattaa harrastajamääriä PPL:n alaisissa seuroissa sekä tehdä PPL:n seuroista entistä kilpailukykyisempiä monipuolisemman tarjonnan avulla.

Juuri startattu naisten softball maajoukkueprojekti LA 28 on hyvä esimerkki siitä, kuinka kova potentiaali meillä on. Omasta mielestäni naisten Superpesis on sarjana aliarvostettu, ja tämä johtuu pitkälti kansainvälisyyden ja sitä kautta tason mittaamisen puutteesta. Ääni tulee lähivuosina muuttumana kellossa, kun naiset alkavat ottaa voittoja ja mitaleita EM-tasolla. Naisten Superin pelaajat ovat huippu-urheilijoita. Tästä hyvänä osoituksena on Olympiakomitean huippu-urheilun tuki, jonka pariin PPL pääsi nyt ensimmäistä kertaa. Naisten softball maajoukkue on jopa


Suomen paras mahdollisuus saada joukkuelajeissa edustus kesäolympialaisiin. OK:n vankkaa uskoa asiaan kuvaa se että joukkuelajeista softball sai viidenneksi suurimman avustuksen vuodelle 2022.





Tulevan kevätkauden aikana me tulemme lanseeraaman Suomeen ja erityisesti kouluihin uuden


Baseball5 pelin. Tämä helppo peli sujuu koulujen pihoilla, jumppasaleissa jne ilman mitään erikoisvarusteita, tarvitaan vain muutama Baseball5 pallo ja 18 x18 m tila. Tämän pelin avulla lapset oppivat hauskalla tavalla ja helposti juoksemaan, heittämään, kiinniottamaan jne. Tästä on sitten helppo siirtyä pelaamaan pesistä, baseballia tai softballia riippuen paikallisen seuran tarjonnasta ja lasten kiinnostuksesta.

Kaikkien baseball ja softball seurojen olisi hyvä tiivistää yhteistyötään paikallisten pesisseurojen kanssa tulevan kauden aikana.




SBSL:n tavoitteet


Meillä on nyt parempi tuki Maailman ja Euroopan liittojen taholta kuin koskaan aiemmin. Tämä yhdessä hyvän Pesäpalloliitto yhteistyön ja kasvavan yhteistyökumppaniverkoston kanssa antaa meille mahdollisuudet keskittyä kahteen päätavoitteeseemme, jotka ohjaavat kaikkea liiton toimintaa:

1)                  Harrastajamäärän kasvattaminen

2)                  Lajiemme tason nostaminen

On selvää, että liiton resurssit ovat rajalliset näin pienillä lajeilla, kuin mitä baseball ja softball ovat vielä Suomessa. Pitkäjänteisellä työllä saamme varmasti kasvatettua resurssejamme, jotka tällä hetkellä nojaavat yhteen puolipäiväiseen henkilöön ja pieneen joukkoon vapaaehtoisia. Suurimmat resurssit meillä on jäsenseuroissa ja seuratoiminnan jatkuva kehittäminen onkin yksi tärkeimmistä asioista myönteisen kehityksen takaamiseksi.

Maajoukkuetoiminta on myös erittäin tärkeä ja maailman liiton arvostama alue. Sen avulla pystymme mittaamaan sijoitustamme globaalissa ranking taulukossa ja tarjoamaan harrastajille mahdollisuuden kansainvälisiin otteluihin tai jopa kansainväliseen uraan aina ammattilaiseksi asti.

Tulevalla kaudella maajoukkuetoimintamme laajenee aika lailla, mutta tästä tarkemmin tulevien viikkojen ja kuukausien aikana.

Miesten sarjatoiminta uudistuksen kynnyksellä

Tulevalla kaudella pelataan viimeistä kertaa nykymuotoista SM-sarjaa, jossa mestaruus ratkaistaan nyt 41 kerran. Tulevan kauden formaattia on muutettu sen verran että Playoffit pelataan kolmen parhaan joukkueen kesken. Runkosarjan kakkonen ja kolmonen pelaavat paras kolmesta systeemillä paikasta finaaleihin, jossa voittaja kohtaa runkosarjan ykkösen paras viidestä systeemillä.

Kauden 2023 sarjajärjestelmää tullaan sitten uusimaan ja suunnittelutyö on menossa parhaillaan. Jatkossa tullaan mestaruudesta pelaamaan uuden formaatin mukaan Superbaseball sarjassa, jonka joukkuemäärää pyritään kasvattamaan mahdollisuuksien mukaan.

1-divisioonaa eli Fat LIzard Liigaa jatketaan normaalisti.

Ensi kesänä tullaan pelaamaan Superbaseballin nimissä oma turnausmuotoinen sarja uusille mukaan tuleville seuroille. Näiden uusien seurojen perusvarusteet tulevat maailman liitolta lahjoituksena. Tähän sarjaan toivomme saavamme mukaan pesäpalloseuroja, jotka pystyvät tämän ohjelman avulla tarjoamaan toimintaa pelaajille, jotka ovat joko lopettaneet uransa, tai eivät halua tavoitella paikkaa Superpesiksessä. Näin Superin seurat pystyvät pitämään entistä suuremman harrastajamäärän mukana seuran toiminnassa ja tarjoavat heille mahdollisuuden kansainvälisiin otteluihin aina maajoukkue edustuksia myöten.

Junioritoiminta

Junioritoiminta on tärkeimpiä alueita koko toiminnassamme ja se saatiinkin taas viime kaudella seuroissa käyntiin. Toivomme että seurat satsaavat tähän alueeseen mahdollisuuksiensa mukaan. Samoin selvitämme liiton tasolla yhteistyön mahdollisuuksia pesäpalloseurojen kanssa.

Softball

Softball tulee tarjoamaan hyvän lisän monen seura toimintaan ja naisten maajoukkue antaa nuorille tässä hyvä esikuvan. Jo viime kaudella saimme kaksi ensimmäistä seuraa mukaan softball toimintaan ja uskon että lukumäärä kasvaa tulevalla kaudella.

Harrastesarjat

Pesis ja baseball ovat liian vaikeita pelejä, jotta niiden varaan voitaisiin rakentaa toimivat ja matalan kynnyksen harrastesarjat, firmaliigat jne. Slopitch softball tuo nyt tähän tilanteeseen helposti pelattavan ja hauskan ratkaisun.

 Ensi kauden aikana tullaan varmasti näkemään useampia tapahtumia, joissa slopitchin avulla saadaan uusia harrastajia mukaan, kumppaneita aktivoitua jne.

3.7 pelataan Myllypurossa ensimmäinen slopitch turnaus useamman joukkueen voimalla. Mukaan on tulossa veteraanijoukkueita, firmajoukkueita sekä Suomi-Amerikka yhdistyksen porukka. Samalla juhlistetaan Amerikan itsenäisyyspäivää BBQ:n jne merkeissä.

Näissä merkeissä lähdemme luottavaisesti kohti kautta 2023 ja Pesäpallon 100 v juhlia!


Jukka Ropponen

SBSL, Puheenjohtaja

Comments